Kuka olet ja mistä tulet?

Olen Kerli Valli ja tulen Nurmijärven Klaukkalasta. Olen syntynyt Virossa, mutta asunut suurimman osan elämästäni Suomessa.

Millainen liikkuja olet?

Olen lähes koko ikäni harrastanut liikuntaa jossakin muodossa ja kokeillut eri lajeja. Nuoruusvuodet meni pitkälti palloilulajien parissa: lentopalloa, koripalloa ja sulkapalloa. Sulkapallossa on tullut kilpailtua SM- tasolla. CrossFitin aloitin vuonna 2015 ja aika pian löysin itseni myös tässä lajissa kilpakentiltä. 

Kisaaminen on viime vuosina jäänyt vähän taka-alalle. Koen edelleen olevani tavoitteellinen liikkuja, mutta vähän rennommalla asenteella. Oma hyvinvointi ja terveys on ne tärkeimmät tekijät sekä tietysti hauskaa pitää olla! Pidän uusien lajien kokeilemista ja viimeisen vuoden sisällä olen innostunut myös maantie- ja maastopyöräilystä. Voisi siis sanoa, että olen myös monipuolinen liikkuja.

Mikä on taustasi liikunta- alalta?

Nuorempana tuli ohjattua sulkapallotunteja junnuille useampi vuosi. Jonkin verran tein jossakin vaiheessa myös kuntosaliohjauksia. CrossFit-valmennushommat tuli mukaan kuvioihin kesällä 2017, kun salilta kysyttiin, kiinnostaisiko valmentaminen. Samanaikaisesti kävin CrossFit Level 1- koulutuksen. Siitä lähtien olenkin valmentanut Kehällä muutamia tunteja viikossa.

Mikä on tavoitteesi valmentajana?

Pyrin valmentajana auttamaan ihmisiä liikkumaan paremmin ja sitä kautta voimaan paremmin. Tavoitteena on, että vaikka olisi ollut kuinka huono päivä tahansa takana (töissä/kotona..), ihmiset lähtevät tunneilta aina hyvillä mielin ja hymy kasvoilla. 

Mitkä ovat terveisesi CrossFit Kehän jäsenille?

Jatkakaa samaan malliin! Meillä käy Kehällä mahtavia ihmisiä ja fiilis on aina positiivinen salille tultaessa. Ja muistakaa ennen kaikkea nauttia siitä tunnista, jonka vietätte salilla ja pitää hauskaa!

Kerro itsestäsi jotain, mitä harva tietää

Rakastan maapähkinävoita!


Kerli jää ensi vuoden puolella äitiysvapaalle, eli vielä jokunen kuukausi päästään nauttimaan treeneistä Kerlin seurassa. Mukavaa vapaata, kun sen aika koittaa!